tiistai 11. helmikuuta 2014

Kynnet kuntoon


Aika lentää ja välillä ei meinaa pysyä vauhdissa mukana. Arjen täyttää poikien kanssa touhuilu, lisääntynyt treeni-into, ystävien tapaaminen ja kaupassa käynti :D Tuntuu, että koko ajan saa olla täyttämässä jääkaappia kun yrittää syödä mahdollisimman monipuolisesti. En yhtään tykkää käydä ruokaostoksilla, tylsää puuhaa jotenkin! Nykyään onneksi mies hoitaa pääsääntöisesti jääkaapin tankkauksen sillä välin kun käyn treenaamassa. Ollut todella hyvä ratkaisu meille hoitaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla! Tykätään hoitaa iso kauppareissu prismassa ja elixia on samassa rakennuksessa. Näin meille on jäänyt paljon enemmän "vapaa iltoja". Ennen tuntui, että jokainen ilta meni jossakin; mun ja miehen treenit ja kaupassa käynti.

Aamupäivisin ollaan vierailtu poikien kanssa paljon loppuvuotena avatussa asukaspuistossa. Molemmat murut viihyyvät siellä todella hyvin. Ihana, että saatiin as.puisto tännekin nurkille! Ihan eri tavalla tutustunut nyt alueen muihinkin mammoihin kun on joku paikka, jossa tavata. Tokihan täällä on leikkipuisto, mutta aika tyhjillään tuppaa aina olemaan.. Vissiin vähän enemmän panostettu muiden taloyhtiöiden leikkipihoihin, jos ulkoilut hoituvat vain niissä? Meidän yhtiön pihassa ei ole muuta kun keinut ja hiekkis, mikä on tietenkin sekin parempi kun ei mitään.. :)

Se meidän kuulumisista.. Otetaan ajatus taas kiinni tuohon otsikkoon! Valitettavasti omistan rumat kynnet. Joo, ei näitä oikein muiksikaan voi kutsua ;) Ohuet ja halkeilevat kuvaavat aika osuvasti. Lakkailen kynsiä säännöllisesti, useimmin ihan läpinäkyvällä lakalla tai villiintyessä punaisen eri sävyillä. Olen kerran käynyt ottamassa geelilakkauksen omaan kynteen ennen meidän häitä, eli vajaa kuusi vuotta sitten, joten ihan tuoreessa muistissa ei ole tuo lakkaus, ha haa! Mutta sen muistan, että pidin tehdystä ranskalaisesta lakkauksesta kovin, mutta suunnattuamme häämatkalle kynnet ikäänkuin sulivat.. Ne muuttuivat mömmöksi ja niihin tarttui kaikki, varsinkin vaatteiden nukka. Olivat aivan kauhean näköiset!! Luultavasti tämä johtui Turkin paahtavasta helteestä.. Siellä sitten hiki hatussa metsästettiin kauneussalonkia ja päädyttiin yhteen kampaamoon, jossa ystävällinen mies soitteli pari puhelua ja lopulta sai geelauksen poistettua vahingoittamatta omaa kynttäni. En edes tiedä millä tärpätillä lakka lopulta poistettiin :D

Pikkusiskoni(yhden niistä kolmesta) paras ystävä & kämppis on todella taitava kynsienlaittaja ja nyt tulevan torstain kyläilyn aikana lupasi loihtia mun kynsiin vähän raikkaampaa ilmettä. Jes jes jes! Olen nyt  hakenut inspistä pinterestistä ja päätynyt ainakin siihen, että ranskalaisella lakkauksella mennään! S laittaa akryylillä kynnet, saas nähdä miten käy! ;) Tässä ehkä neljä suosikkiani tällä hetkellä.. Keväistä persikkaa & korallia, tummaa vaiko perinteistä valkoista? Lisää kynsiä ja kaikkea muuta ihanaa löytyy Pinterest-tilini kansiosta "kauneus". :)


4 kommenttia:

  1. Tepaaa :) Vihdoinkin tuli uusi päivitys ;) <3

    VastaaPoista
  2. Hahaa, pitäähän sitä nyt välillä päivittää ;) pää kyllä tyrsyää nyt idiksiä!!

    VastaaPoista
  3. Ihania, mullakin oli mamma-vuosina kotosalla aina geelit <3 Nyt töissä ei voi pitää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taas tunnen itseni ihan kömpelöksi nyt näiden kanssa :D

      Poista

Mukava kun jätit kommentin! :)