perjantai 24. lokakuuta 2014

Joulufiiliksissä

Perjantaiterkut!

Ajattelin pitkästä aikaa kertoilla meidän kuulumisia ja samalla ihan vähän vain fiilistellä tulevaa joulua.. nyt kun tähän h-hetkeen on enää 2kk(omaani hieman kauemmin..) niin kait se on jo sallittua? Haha

Täällä arki rullaa normaaliin tapaan, eli varsin mukavasti. Ikävät joka raskaudessa esiintyvät kovat lonkkakivut ovat kylläkin tulleet mukaan kuvioihin. Ellei pikkuveli niin ainakin lonkat pitää huolen huonosti nukutuista öistä.. noh tosin ei tämä pieni masuasukkikaan öisin nuku - kauhea hulabaloo alkaa aina illalla. Mutta en valita, mieluummin näin kun että väkisellä saisi yrittää toista liikkeelle. Tietääpähän ainakin, että pieni on siellä virkeänä. :)

Hulluista öistä hulluihin päiviin; bongasin soivan laulukirjan(joka ollut meillä ihan hitti) jouluversion hulluilta päiviltä ja sitä on nyt "luukutettu" varsin mukavasti. Vitsit miten ihanaa kun huomaa esikoisenkin olevan innoissaan ja voi hurja miten nopeasti tuo 3vee oppii laulujen sanat! Ihanaa kuunneltavaa<3 Jonkin verran oon lahjajuttuja kerennyt miettimään, mutta muuten olen ollut melkoisen rauhallinen jouluhössöttäjä. Yhtä kuppia glögiä lukuunottamatta.. ja lupasinhan pojalle, että pipareita leivotaan pian.. mutta joulusisustus saa vielä hetken odottaa! Tai jos sitä tulee ollenkaan - laitettiin nimittäin kovan pohdinnan jälkeen asunto myyntiin!! Ja nyt jännittää!! Uutta kotia ei ole vielä kiikarissa, vaan katsomme ensin onko tälle nykyiselle kysyntää. Lähinnä jännittää se loksahtaako kaikki palaset kohdalleen. Unelma olisi saada oma myytyä ja löytää uusi niin, että kaikki mahdoliset asiat kuten remontti olisi hoidettu alta pois ennen vauvan syntymää. Mutta ei viitsitä vielä innostua tai kuten minä usein rakastua johonkin kohteeseen ennen kun oma menee kaupan.. ja myöskin sen uuden kodin löytäminen inhimilliseltä sijainnilta ja sopivalla budjetilla ei ole helpoin tehtävä. Katsotaan kuinka meidän käy! :)

Tänään suuntaan illalla masuystävän(laskettuaika 10pv meitä ennen!)kanssa selloilemaan, kohta nähdään H! Jee! Huomennakin illalla luvassa tyttöenergiaa kun menemme ystävien kanssa syömään. Vähän erilainen viikonloppu siis tiedossa! :)

Mukavaa viikonloppua myös teille! Kuvakollaasissa instagrammista poimimiani kuvia viime joulusta.

2 kommenttia:

  1. Ihania juttuja oot koonnut tuohon kollaasiin, pikkuhiljaa on alkanu kyllä joulutunnelmat pyöriä mielessä...Elloksen sivuilla esim. kävin pyörähtääs ja kovasti sieltäkin pisti silmään kaikkea uutta&ihanaa tunnelmaan sopivaa!!! Lahjaideoista puhumattakaan ;) P.S. luulin jo kommentoineeni tätä postausta viime viikonloppuna, mutta näemmä se ei puhelimella vaan onnistu...no nyt uus yritys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aah, jouluhöperöitä siis molemmat :D Mullakin pyörii nyt jatuvasti lahja, sisustus jne jutut päässä. Ja kun ei yhtään tiedä onko tulossa muuttoa ja äh kannattaako laittaa joulua tänne...... no ainakin jotain pientä!

      MIkäköhän tossa puh kommentoinnissa mättää?? :(

      Poista

Mukava kun jätit kommentin! :)