maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kastejuhla

Ihana aurinkoinen maanantai!
Lauantain kastejuhlat on onnistuneesti juhlittu ja nyt pienimmälläkin on nimi. Meidän rakas Eemeli. ♡ Nimi oli meillä päätettynä jo pitkään.. sellaiset villiviikarit ovat isoveljet niin pitihän meidän saada vielä virallinen Vaahteramäen Eemeli joukkoon!

Juhlat sujuivat oikein onnistuneesti. Vauva oli kitissyt koko aamun ja pienempi isoveli päätti jättää päikkärit ekaa kertaa kokonaan nukkumatta.. pientä tuskanhikeä meinasi äidin otsalle nousta, mutta täysin turhaan! Sankari nukkui tyytyväisenä melkeinpä läpi koko juhlan (ryytynyt aamun huudoista?) ja isoveljet olivat todella reippaita. Isompi ei ihan koko kastehetkeä jaksanut istua paikoillaan ja haahuili sitten mieheni kummitädin kanssa välillä kappelin leikkihuoneen puolelle. (ihan superi tämä huone!!)

Tarjottavista kakut tilattiin Kermaruusun Annelilta, kuten jo parin vuoden ajan ollaan tehty. Anneli osaa toteuttaa toiveeni makujen ja koristeluiden kanssa ihan nappiin! Tälläkin kertaa kehuja sateli! Toinen kakku oli valkosuklaamoussekakku passionsydämellä. Toiveeni koristelun suhteen oli mantelirouhe reunoilla ja päälle kolme erikokoista helmeä, jotka kuvastavat meidän kolmea rakasta poikaa sekä hento höyhen. Olin todella tyytyväinen lopputulokseen! Suklaan rakastajana täytyi juhliin saada tietenkin myös jotain suklaista, joten toisen kakun makuina suklaa ja mustikka. Namnam!

Itse tehtiin juhliin sitruunapiirakka ja ostettiin pirkan ihan superhyviä tuulihattuja. (voisin kutsua niitä mun bravuuriksi...löytyvät myös aina juhlapöydästä, haha) Suolaisia tarjottavia olivat kalakakku, kinkkukupit, parmesaanikuivakakku ja kanacaesarsalaatti. Leivoin ekaa kertaa gluteenittomana ja jonkin verran kyllä huomasi gluteenittoman jauhon käytön verrattuna vehnäjauhoon.. sitruunapiirakassa eroa ei niin paljoa huomannut, mutta parmesaanikakussa kyllä. Kakku mureni todella helposti ja oli melko kovaa. Ennen on ollut oikein mehevä ja pehmeän herkullinen.. noh aina ei voi onnistua! :)

Juhlan koristelu oli tosi yksinkertainen ja painottui lähinnä tarjoilupöytään. Muutamia paperipalloja, kukka ja askartelemani viirit kakun päälle. Siinäpä ne. Muihin pöytiin levitettiin höyheniä.

Pikkumies sai aivan ihania paketteja. Kirjoitan lahjoista lisää kunhan saamme vielä muutaman postista kotiin saakka. Ja pitääpä kirjoittaa vielä yksistä lusikoistakin, jotka bongasin... :)
Kasteen, nimen ja lahjojen lisäksi Eemeli sai jotain ihan mahtavaa.. nimittäin maailman parhaat kummit! Emme voisi olla tyytyväisempiä. Kiitos rakkaat.♡

Aurinkoista viikkoa kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Kaikki kuulostaa menneen juhlissa enemmän kuin nappiin ja nimi valintakin on ihanan veikeä valinta 💙 Aurinkoa viikkoon!

    VastaaPoista

Mukava kun jätit kommentin! :)