perjantai 29. elokuuta 2014

Unikoulu

En muistanutkaan kuinka paljon katkonaiset yöunet vaikuttaa omaan jaksamiseen. Tietenkin se on eri vastasyntyneen kanssa kun hormonitkin vielä auttavat jaksamaan. Nyt taas kun on saanut jo puolisen vuotta nukkua melkeinpä kokonaisia yöunia, on ihan poikki jo yhdestäkin huonosti nukutusta yöstä.

Jep, eli meillä alkoi unikoulu. Oikeastaan jo maanantaina. Pikkuveli herää noin viitenä yönä viikossa ja tulee silloin väliin. Tottui tähän imetysaikana ja näin ollaan kaikki saatu samantien jatkaa unia. Ainoa "ongelma" on tyypin mahdottoman levoton nukkuminen, joka ainakin omaa untani häiritsee. Viikonloppuna meni totaalisesti hermo kun äijä vei koko yön mun tyynyn ja milloin potki naamaan ja niin edelleen. Päätettiin, että nyt on aika opetella nukkumaan omassa sängyssä koko yö. Ja pitäähän tämän onnistua muutenkin ennen vauvan tuloa!
"en nouse"
Ensimmäiset kolme yötä meni tosi hyvin, ollaan otettu patja pinnasängyn viereen ja vuoroöin käyty siihen pötköttämään niin, että 1-vee on nukahtanut uudelleen. Noh viime yö olikin sitten jotain aivan muuta.. h i r v e ä!! Alkuyöstä heräili jo muutaman kerran, mutta suostui jäämään kuitenkin nukkumaan kun kävi laittamassa tutin suuhun. Neljältä herättiin taas ja siitä sitten huudettiinkin 06.05 saakka yhtä huutoa! Muistikohan vetää edes happea välillä? Olin ensin tunnin rauhottelemassa ja sitten vaihdettiin. Ollaan pyritty, ettei yöllä oteta syliin eikä muutenkaan anneta minkäänsortin "palveluita". Viime yönä oli kuitenkin pakko ottaa välillä syliin kun tuntui, ettei pieni saa edes henkeä huudoltaan. Ja vettä tarjottiin myös. Tuttia kun yritti tarjota niin raivosi vain kahta kauheammin. 
lä puhu mulle, en kuule"
En tiedä mistä nyt moinen, mutta luulen, että pari päivää sitten alkaneella flunssalla on osuutta asiaan. Vaikka tyyppi on muutenkin todella tempperamenttinen niin harvoin tulee noin pahoja huutokohtauksia. Ehkä ensi yö sujuu paremmin?
"nonni, oon hereillä"
Isoveli onneksi on todella sikeäuninen. Heräsi kyllä huutoon, mutta nukahti suht nopeasti uudelleen. Raukka kyllä vähän ihmetteli miksi pikkuveikka huutaa niin kovasti. Luojan kiitos tänään oli kuitenkin perjantai eikä hoitolapset tulleet aamulla. Saatiin nukkua vähän pidempään(Sori iskä..) 8.30 kävin varovasti herättelemässä kiukkukallea ja kovan työn jälkeen sain hereille. Taisi yöllinen huuto ottaa vähän voimille? ;) ihme ja kumma selvittiin muskariinkin!
Nyt jo hymyilyttää
Kuvat on tältä aamulta kun herättelin ukkelia sohvalla..

Ihanaa viikonloppua! 

torstai 28. elokuuta 2014

Uusi kalenteri

Mainitsinkin aiemmin, että syksy toimii aina itselleni jonkinlaisena uutena alkuna ja mietin useita asioita lukukausiperiaatteella. Näin ollen syksyisin ostan aina uuden kalenterin ja aloitan ns tyhjältä pöydältä. Rakastan tunnetta täyttää tyhjää (ja siistiä!) kalenteria ja esim liikunnan kanssakin on aina motivaatio huipussaan näin syksyllä, johtuneeko juuri siitä, että kirjoitan myös suunnitellut treenit aina ylös? ;)

Ja kalenterin on oltava paperiversio!! En käytä puhelimen kalenteria ollenkaan, jotenkin tämä perinteisempi malli on niin juurtunut muhun. (Puhelimen muistiota kulutan sitten senkin edestä..) Muistan jo pitkään kalenterin metsästyksen ollut tuskaista, sillä kivan ulkonäön lisäksi tykkään tietynlaisesta sisäpuolesta. Ja kuinka onnellinen olinkaan kun googletellessa löysin itseni persoonallinenkalenteri.fi-sivulta! Siis niin mun unelmamesta! 

Kalenterin koon sai valita s, m tai l ja olikohan vielä xl?! Itse päädyin m-kokoon ja olen tosi tyytyväinen. Sopivan pieni, mutta sivuille mahtuu kuitenkin kirjoittamaan. Kalenterin etu-ja takakanteen sai valita kuvan ja tekstin ja sisäsivuille oli monia erilaisia vaihtoehtoja.
Itse valitsin päivien kohdalle tyhjät kohdat viivojen sijaan ja alareunaan to do-listan. Joka viikolle nimittäin löytyy tehtävää - paljon! :)
Oikealle sivulle oli pakko ottaa motivaattoriksi juurikin tuo pieni kohta alareunaan päivän treeneille, haha. 


Kalenteriin olisi saanut myös valmiina painettuna kaikki merkkipäivät, mutta en millään jaksanut alkaa kaikkia kaivelemaan tilaushetkellä. Oman perheen, kummilasten ja ystävien ja heidän jälkikasvunsa synttäripäivissä olisi mennyt jo pieni ikuisuus merkata. :) Miehen ja omien poikien päivät kuitenkin löytyvät kalenterista.
Ensin ajattelin jättää takakannen tyhjäksi, mutta päädyinkin hyödyntämään saman kuvauspäivän antimia kuin etukanteen.
Jes, ihana ihana kalenteri - nyt vaan täyttelemään niin pysyy taas hommat hanskassa! 

Se olisi taas torstai ja kohta tämä viikko töiden osalta pulkassa! Mukavaa päivää!

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Uudet kuulokkeet - Lidl

Pakko hihkaista mahtavasta löydöstä joka tehtiin maanantaina Sellon Lidlista. Meidän kolmevuotias tykkää kuunnella musiikkia ja jonkin verran pelailee myös esim pikkukakkospeliä ipadilla. Ja kuinka mahtavaa onkaan nyt kun on ihkaomat kuulokkeet! 

Cars-fani meni aivan sekaisin nähdessään Salama-auton kuvalla varustetut yksilöt ja pakkohan ne oli ostaa. Hintaa taisi olla 14,90-,. Muita hahmoja oli ainakin Dasty Planes-elokuvasta ja Spiderman. Huomaa, että näin kahden pojan äitinä huomio kiinnittyy vain tiettyihin asioihin? :D Luulisin, että siellä oli myös tyttömäisempiä vaihtoehtoja. 

Uusien kuulokkeiden onnellinen omistaja!

tiistai 26. elokuuta 2014

Ystävänpäiväpaketti

Instagrammin puolella olenkin jo jokin aika sitten paljastanut, että meille on tulossa kolmas pieni murunen, helmivauva. Laskettuaika ihanasti ystävänpäivänä!<3
Olemme aina haaveilleet kolmesta lapsesta ja olemme todella kiitollisia siitä, että haaveemme on toteutumassa. Hieman kyllä jännittää arki kolmen pienen kanssa, mutta uskon, että siitä selvitään! :) Olo on onnellinen ja odottava! 

Mukavaa tiistaipäivää kaikille!

maanantai 25. elokuuta 2014

Viikonloppu paketissa

Täytyy ensiksi hehkuttaa perjantain keikkaa - oon edelleen ihan liekeissä!! Oli kyllä niin mahtava fiilis koko illan ja Cheek veti todella hyvin! Unohtamatta monia illan aikana vierrailleita tähtiä, ihan mahtavaa!! Onneksi saimme liput vielä viime tingassakin. :)
Mulle on kertynyt nyt menneille viikonlopuille poikkeuksellisen paljon omaa ohjelmaa ja lauantai-illasta oli aika taas suunnata ystäväni yllätystyttöjeniltan, jonka hänen miehensä oli yllärinä hänelle järjestänyt. Suloista! Rouva oli todella otettu ja liikuttunut, eikä onnenkyyneliltä vältytty. Kolmen lapsen äiti oli selkeästi pienen irtioton tarpeessa. <3 

Ilta alkoi hierojan käynnillä, kyllä! Jokainen halukas sai puolen tunnin hieronnan edulliseen hintaan, vitsit miten hieronnasta nauttiikaan! Pitäisi käydä niin paljon useammin... Nautittiin myös erinomaisista herkuista ja seurasta. Itse lähdin suht ajoissa kotiin, olin ihan puhki ja pieni flunssa edelleen päällä. Muut tytöt jatkoivat iltaa vielä kylpytynnyrissä, ei hullumpaa sekään! Onneksi kyseinen ystävä asuu ihan naapurissa niin voi piipahtaa milloin vaan pulikoimaan.. ;)
Eilen nautittiin pitkästä aikaa koko perheen vapaapäivästä ilman minkäänlaisia suunnitelmia. Tekee niin hyvää välillä tehdä asioita täysin fiilispohjalla! Me otettiin kaikki energia irti auringonpisteesta ja käytiin poikien kanssa Oittaan Angry Birds puistossa. Voisinkin tehdä postauksen vaikka siitä seuraavaksi! :)
Ps. Monet koiran pisutukset mennään nykyään tällä tyylillä.. :D

Mukavaa viikkoa kaikille!

perjantai 22. elokuuta 2014

Perjantaipullaa

Ihana ihana perjantai! Vaikka suurimmaksi osaksi nautin arjesta, on viikonloppu kuitenkin aina odotettu. Ja perjantaipäivätkin eroavat nyt muusta arjesta, sillä tänään on mun ja poikien yhteinen vapaapäivä! Molempien hoitolasten hoitosopimukset on nelipäiväisiä ja näin ollen saan yhden päivän viikossa olla vain ihan omien muksujen kanssa, ei hullumpaa. Luksusta on jo kun saamme herätä aamulla luonnollisesti ilman herätyskelloa ja vitkutella jos huvittaa. Toki perjantai on myös muskaripäivä, joten ihan koko päivää ei voi lorvia.. 

Tänään olikin eka muskari kesätauon jälkeen ja se meni oikein kivasti. Vähän jännitin miten pikkuveli jaksaa keskittyä, melkoinen tuuliviiri kun on. Mutta yllättävän hyvin jaksoivat molemmat. Isovelihän on jo vanha muskarikonkari. Lähinnä nyt meni vähän riehumiseksi kun paras kaveri on samassa ryhmässä ja kundit eivät olleet hetkeen nähneet. Ehkä ensi kerralla vähän iisimmin? Kai sitä saa aina toivoa. :D

Ennen päikkäreitä iski hirveä leipomishimo ja alettiinkin pullantekohommiin. Oon varmaan maininnut aiemminkin, etten ole varsinainen pullahiiri, mutta tykkään niitä pyöritellä. Saa sitten vierasvaraksi pakastimeenkin! Ja toki sitä nyt yhden pullan kylmän maidon kanssa nauttii väkisinkin, hehe. 
Leivottiin tai siis minä leivoin, pikkuveli toimi virallisena maistajana ja isoveli soitteli meille taustamusiikkia soivastalastenlaulukirjasta ja huuteli jos pienenpi oli esim kaatamassa sokeria lattialle tai muita kivoja jekkuja. Jekut&jäynät on muuten nyt se juttu.. Milloin löytyy meikit pytystä ja milloin on likapyykit levitetty pitkin asuntoa.. Tältä nuorelta herralta ei kyllä ideat lopu kesken!! 

Eli siis leivoin sekä voisilmäpullia että korvapuusteja. Pieni ongelma meinasi tulla kun huomasin leivinpaperin loppuneen, mutta onneksi muffinssivuuat pelastivat tilanteen. Siksi ehkä hieman hassunnäköiset pulleroiset! :)
Nyt yritän nukkua pienet päikkärit ennen kun pojat heräävät pullantuoksuun välipalalle. Hyvää viikonloppua - ja Cheekin keikkaa jos sinnepäin eksytte! :)

torstai 21. elokuuta 2014

Huomenna!!

Oma musiikkimakuni on todella laaja, enkä osaa sen kummemmin sitä luokitella. En fanita ketään artistia/ yhtyettä erityisesti, ainakaan samoin kun Spice Girlsia nuorempana.. ;)

Nykyään taidan kallistua enemmän suomalaiseen musiikkiin, jota olen välillä ihmetellyt, sillä aiemmin tilanne oli ihan toinen. Musiikkia kuuntelen lähinnä autossa kanavia vaihdellen, mutta melko usein huomaan päätyväni Suomi Popin taajuudelle. Chisusta tykkään todella paljon näin mainitakseni jonkun esimerkin. 

Kun aloin kirjoittamaan tätä postausta, mieheni kysyi "etkai tosissaan aio kertoa siellä, että kuuntelet Cheekkia??". Näemmä aion. :D Eli huomenna stadionin keikalle kuuntelemaan edellä mainittua artistia!! En malta odottaa! Haaveilin lipuista jo kun ne tulivat myyntiin, mutta jotenkin kummallisesti jäin hitaana taas nuolemaan näppejäni. Viime viikolla kuitenkin ystäväni (häämatkallaan<3) oli huomannut, että lippuja on taas saatavilla ja sitten se olikin menoa! En ole aiemmin ollut tällaisella isommalla keikalla ja odotan sitäkin kokemusta kovasti. Cheekin levyjä en myöskään ole hirveästi kuunnellut, lähinnä tutuiksi ovat tulleet radiossa soivat kipaleet. No eikai se niin justiinsa, vaikka laulelisi vähän ohi sanojen.. ;) Nyt vaan toivotaan, ettei iske pahemmanlaatuista ukkosmyräkkää, pieni tihkusade ei kuitenkaan tätä mammaa lannista!


Onko joku muu tulossa keikalle?? :) 

Hulluna salaattiin!

Jes, vihdoin kesäherkutteluiden jälkeen on löytynyt jonkinlainen roti syömisiin. Lähinnä haluan, että perusruokavalio on sen verran kunnossa, että en pode huonoa omatuntoa herkuttelusta.. Herkuttelu nimittäin on ehdotonta ja sitä en tule koskaan jättämään pois. Painoon syömiset ei koskaan ole sen kummemmin vaikuttanut vaan lähinnä omaan fiilikseen. Ja tänään ekaa kertaa taas Elixia kutsuu monen kuukauden jälkeen!! Kyllä se siis tästä! :)

Lounaaksi kehittelen milloin mitäkin, usein syön myös sitä mitä lapsille olen valmistanut. Mutta nyt on alkanut taas maistua erilaiset salaatit, joita ei jostain syystä ole yhtään tehnyt mieli nyt lähiaikoina, vaikka luulisi että helteillä ninenomaan kevyet ruuat maistuisi.. 

Rakastan salaatteja noin normaalisti ja innoissani olenkin nyt kehitellyt uusia variaatioita. Sekaan heittelen usein mitä kaapista sattuu löytymään ja tänään lounaaksi valmistukin käden käänteessä herkullinen kalkkunasalaatti:
-kalkkunaleikettä
-raejuustoa
-keitetty kananmuna
-kurkkua
-avocadoa
-cashewpähkinöitä
-viinirypäleitä ja päälle loraus balsamicoa!
NAM! 

Nyt syksyn saapuessa leipomisinto nostaa taas päätään.. Onhan se hyvä pitää jonkinlainen balanssi salaattien ja piirakoiden kanssa.. :) Ehkä siis raapustelen tänne pian reseptiä! 

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Parasta hunajaa!

Niin se syysflunssa taisi iskeä tännekin, äh. Ollaan pysytty koko perhe tosi terveinä jo pidemmän aikaa, mutta näemmä flunssakautena tulee meillekin sitten pöpöt. Tai lähinnä tällä hetkellä itselläni kaktus kurkussa ja koko kroppa jotenkin ihan jumissa. Muu perhe vielä kunnossa, toivotaan että pysyvätkin!!

Nyt kun kurkku on kipeä on tullut teetä litkittyä enemmän kun aikoihin. Normaalisti en ole kovinkaan kuumien juotavien perään, mutta itselläni lämmin ainakin hetkellisesti auttaa kurkkukivussa. Vaikka olen kuullut myös päinvastaista - että pitäisi juoda kylmää kuuman sijaan flunssassa?!? Kylmää juotavaa ei tee kyllä yhtään mieli.. 

Jos juon teetä, juon yleensä ihan normaalia versiota ja sekaan lorautan tilkan maitoa ja hunajaa. Muistan lapsuudesta kun olin kipeänä, isäni teki aina hopea "teetä", johon lämpimän maitovesi-sekoituksen joukkoon laitettiin hunajaa. Hunaja kuuluu muutenkin ihan lemppareihini ja on hyvää myös esimerkiksi luonnonjugurtin seassa! 

Nyt olen löytänyt ihan parhaan hunajan, joka ainakin teehen käy vallan mainiosti! Hunaja on ostettu Granitista, jossa sitä oli maisteltavana joskus keväällä. Sitruuna-fanina en voinut vastustaa tätä makuyhdistelmää, joten ehkä hieman kovahkosta hinnasta huolimatta oli purkki kotiutettava! Purkki maksoi noin 12-14€, en nyt tarkkaa hintaa muista. Mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, nam nam! Tällä jos jollain luulisi kaktuksen lähtevän! :)


maanantai 18. elokuuta 2014

Syksykuulumisia

Heippa taas pitkästä aikaa! Täällä yksi rentoutunut äiskä laiskottelee hetken sohvalla ja päätti rykäistä ja kirjoittaa pitkästä aikaa blogiin.. Viikonloppuna sain nauttia loistavasta seurasta kun suuntasimme hyvän ystäväni kanssa Tallinnaan kylpylöimään. Teki kyllä terää! Nyt taas jaksaa pusertaa! :) 
Ihanaa kun ilmat ovat viilenneet! Vaikka olenkin kesäihmisiä niin odotan kyllä aina syksyä innolla. Varsinkin nyt kun saimme nauttia kesällä kunnon helteistä, ei ole ollenkaan hullumpaa vetää pitkästä aikaa farkkuja jalkaan! Ja nyt menneinä viikkoina alkoi todella ampiaiset piinata ja allergisena en voinut nauttia ulkoilusta ollenkaan. Toivottavasti pistiäiset tajuavat nyt pysyä poissa!! 

Syksyssä on tiettyä taikaa ja kieltämättä ihanat neuleet, kaulahuivit ja kynttilät houkuttelevat jo kovasti! Syksy tai oikeastaan koulujen alku ja lomien loppuminen on aina muutenkin tarkoittanut itselleni uuden lehden kääntämistä. Mietin useat asiat ns lukukausiperiaatteella enkä vaikka vuoden vaihtumisen mukaan. Joten nyt kun uusi lukukausi on startattu niin voisin taas yrittää ryhdistäytyä tämän blogin kanssa? ;) 

Me ollaan nyt pari viikkoa eletty normaalia  arkea, iskä on töissä ja minä poikien ja hoitolapsen kanssa kotona. Tällä viikolla myöskin toinen hoitolapsi aloittaa tutustumisen. Melkoinen syksy tulossa neljän pojan; 1,2, 2 ja 3-vuotiaiden kanssa! Mutta tämä järjestely on tuntunut kyllä hyvälle. Esikoisen kerho alkoi myös viime viikolla. Sitä niin kovasti odotettiin. Tyyppi on ollut ihan innoissaan ja kertoo ylpeänä aina kaikille aloittaneensa siellä. Muisti ensimmäisen päivän jälkeen jo kaikkien viiden paikalla olleen kaverin nimet ja tietenkin sen millaiset eväsrasiat kullakin oli, haha. Itse pikkutyyppi valitsi Cars-aiheisen eväslaatikon ja juomapullon, ei ehkä niin suuri yllättys? 
Tällä kokoonpanolla jatketaan vuoden loppuun ja katsotaan sitten mitä ensi vuosi tuo tullessaan! :) Kuullaan taas pian!