torstai 12. maaliskuuta 2015

Kastelahjat

Pääsenpä aloittamaan minäkin postauksen sanoin "terkkuja sairastuvalta"!
Eli jep, täällä esikoinen vatsataudin kourissa :( Muut ovat toistaiseksi vielä säästyneet ja nyt vaan kaikki toivo peliin, ettei pöpö muille iskisi! Eniten harmittaa kun pikkumies oli huomenna menossa ensimmäistä kertaa toiseen mummilaan yökylään ja odottanut tätä kuin kuuta nousevaa.. joutuu nyt sitten tietenkin siirtämään. Onneksi äidilleni käy myös viikon päästä, niin ei kovin pitkään tarvitse poitsun odottaa! Omalta osaltani peruuntuu myös lauantaiaamunbrunssi ystävien kanssa, sillä kukapa nyt vatsatautia väenväkisin haluaisi. Höh!

Palataanpa nyt kuitenkin viime viikonloppuun ja beben kastejuhlaan. Lupasin kirjoitella lisää ihanista kastelahjoista. Kiva jos joku saa näistä esim vinkkiä! :) Itse ainakin olen etsinyt lahjainspiraatioita usein blogeista ja muutaman idean niistä bongannutkin. Yksi lahja on vielä postissa matkalla meille.. siitä lisää sitten kun tänne saapuu. (toivottavasti helpottamaan arkeamme!)
Emme ole mitään varsinaisia hopeaesinefaneja ja taisivat vieraat sen jo tietääkin, ainakin onnistuneista lahjoista päätellen, hehe. Esikoisen kohdalla muistan painiskelleeni kovasti ideoiden kanssa kun esim kummit kysyivät lahjoista.. melkein neljä vuotta sitten ajattelin, että kastelahjojen on oltava juurikin niitä hopeaesineitä ja kehyksiä, enkä uskaltanut poiketa ns normaalista. Onneksi nyt ollaan jo viisaampia ;) Eikä noissa aiemmin mainituissa varsinaisesti mitään vikaa ole ja ovathan ne perinteikkäitä, mutta eivät varsinaisesti istu meidän tyyliimme. Kummilusikat poikkeuksena. Niissä on mielestäni kiva idis ja uskon, että varmasti meidänkin pojat tykkäisivät syödä omalla nimikkolusikalla. Lusikoita pojat eivät siis ole saaneet, mutta nyt olen vihdoin löytänyt yhden vähän erilaisen mallin, josta tykätään kovasti! Ja ajateltiin näin vähän jälkikäteen tilata kaikille pojille omat lusikat. Kirjoittelen niistäkin myöhemmin..
Georg Jensenin Moneyphantin on mulle varsin uusi tuttavuus, mutta voi kuinka tyylikäs säästölipas! Tästä norsusta ehkä suosituin on hopeinenversio, mutta tämä valkoinen on kyllä ihana ja omaa silmää kovasti miellyttävä. Pääsee pikkumies alusta alkaen säästämisen makuun! :)
Baby-converset olivat toiveenamme, sillä molemmat isoveljet ovat myös omansa saaneet. Tummansinisenä löytyy kaksi paria ja nyt pienin sai nämä raikkaat valkoiset, jotka varmasti pääsevät kesän koittaessa käyttöön ja sen jälkeen muistoksi omaan naulakkoon roikkumaan.
Baby Artin Keepsake on suloinen tapa napata talteen muisto pienistä käsistä tai varpaista. Me varmaan painamme söpöt pikkuvarpaat.....<3 Tämä olisi ollut ihana myös isoveljille, mutta eipä taida enää 23 ja 26 jalat laattaan mahtua :D Harmi kun tällaisesta ei tiennyt vielä pari vuotta sitten...
Muumiaterimia meiltä löytyy entuudestaan jo jonkin verran ja nyt pieninkin sai omansa. Muumit ovat varmasti jokaiselle lapselle mieluisia ja meilläkin ainoaa laatuaan lastenastioissa. Toinen hyvä lahjaidea on Arabian muumiastiat, niistä meilläkin isoveljet mielellään syövät.
Sophie girafe hittituotteet ovat meillekin rantautuneet veljien mukana ja nyt on oma purulelu vauvalle. Käytännöllinen ja kaunis lelu, äiti ja varmasti Ee:kin tykkää! :)
Jesjesjes! Olen näitä ihania Milestone Baby cardseja ihastellut muutamassa blogissa ja nyt ne meiltäkin löytyvät! En ole vielä kerennyt kaikkiin kortteihin tutustua, mutta jo ensivilkaisulla vaikutti paketin sisältö aivan mahtavalle! Paketissa on siis kortteja, joissa on juurikin tuollaisia eri etappeja "nukuin ensimmäisen kokonaisen yön tänään", "tänään hymyilin ensimmäisen kerran" jne.. Korteista löytyy myös viikot "7 viikkoinen"(niinkuin tuo meidän pieni muru onkin tänään! Eli ensimmäinen kuva pitää ehdottomasti napata!)

Aivan ihania lahjoja siis! kiitoskiitoskiitos<3

Mieleeni tuli vielä muutamia lahjaidiksiä, lähinnä sellaisia joita meidän isoveljet ovat saaneet kaste-ja synttärilahjoina. Kuvia en nyt napsinut, mutta eiköhän tämä näinkin käy? :)

Vilacin metallinen potkuauto on ollut ihan mahtava ja pidetty meillä! Ja sopii kivasti sisustuukseenkin, joka on tärkeä pointti! ;) Meillä esikoinen sai sen ensimmäisenä syntymäpäivänään meiltä lahjaksi. Ja kohta sillä huristelee jo kolmas pieni poika.
Pentikin pupuja pojat ovat saaneet lahjoina ja niitä taitaakin löytyä meiltä peräti kuusi? Ihan hyvä määrä kyllä, sillä molemmat tarvitsevat varsinaisen arsenaalin pehmoja viereensä käydessään nukkumaa. <3
Muumiastiat mainitsinkin jo aiemmin. Niistä saa tyylikkään ja lapsenmielisen paketin aikaiseksi ja kerättyä vaikka koko astiaston ostamalla merkkipäivinä aina lisää kippoja ja kuppeja.
Tytöille vielä lisänä esimerkiksi kastehelmet-tai sormus. Toki pojillekin voi koruja antaa, mutta ehkä helpommin tulee hankittua tytöille?

Sellaisia lahjoja sai Eemeli ensimmäisenä juhlapäivänään. Ja varmasti pääsevät kaikki lahjat tavalla tai toisella käyttöön! :)

Nyt kyhään isännälle kauppalistan ja hyppään poikien sekaan sohvalle..

Aurinkoa loppuviikkon!






2 kommenttia:

  1. Ihania lahjoja pieni saanut <3
    Aurinkoista päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! <3
      Toivotaan, että kevät alkaa kunnolla ja saadaan nauttia auringosta alkavallakin viikolla. :)

      Poista

Mukava kun jätit kommentin! :)