torstai 17. tammikuuta 2013

Blogini ensimmäinen haaste

Luvattoman pitkä aika kulunut viimeisestä postauksesta. Aika on kuin lentänyt siivillä kaiken kiireen keskellä. Sain ihanaiselta Kammarilta blogini ensimmäisen haasteen ja pakkohan siihen on tarttua!  Josko tämä postaustahtikin tästä... ;)

Haasteena on jakaa paras DIY-idea, joka voi olla aiemmin itse toteuttama tai uusi tähän tarkoitukseen keksitty. Toki voi myös poimia jostain muualta hyvän idean.

Vaikka pidänkin kovasti käsillä tekemisestä(miinus ompelutyöt!!), olen kovin huono keksimään ideoita itse ja suurena apuna tähän on edelleenkin toiminut Pinterest. Käytän aikaani usein siellä etsimällä ideoita kodin sisustukseen, pukeutumiseen, askarteluun ja ruuanlaittoon. Elikäs sieltä poimin myös nämä kolme tällä hetkellä mieluisinta DIY-ideaa.

Lavapöytä

Tämä jo ehkä hieman kulunut idea, mutta niin ihana!

Pullo

Tähän ideaan törmäsin eilen ja tämä on pakko toteuttaa..

Käsikoru

Itselläni on ollut tietty mielikuva jo pitkään rannekellon ja tietynlaisten käsikorujen yhdistelmästä, mutta mieleisiä koruja ei ole tullut vastaan. Niinpä etsiskelin mutamia kivoja diy-ideoita




KUVAT 

Iski kamala himo päästä jo näpertämään. :)

2 kommenttia:

  1. OuJee Tea, ihan mahtis DIY ideat ja huisin hauskaa lukea sun blogipäivityksiä pitkästä aikaa!!! :D

    Keep on going...

    -HNY 2013-

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että on kaivattu, haha;)

    Joku noista käsikoru-ideoista on kyllä toteutettava pikimiten. Ja viikonloppuna menee kokeiluun teikäläisen omena-halloumsalaatti, nam nam!

    VastaaPoista

Mukava kun jätit kommentin! :)