maanantai 9. syyskuuta 2013

Suloinen Sunnuntai

"Äiti, ulkona on ihanan lämmintä!"

Näin tuumasi pikkumiehemme eilen ulkoilessamme. Asiaa ei varmaan osuvammin olisi voinut ilmaista. Siis VAU millä säillä meitä hellitään syyskuussa. Eilinen piti sisällään vaikka mitä. Aamulla sain nukkua univelkojani pois, 10.30 mieheni hihkaisi ovelta, että taitaa kohta tulla kiire jumppaan! :D Kamat niskaan, itselle ja vauvalle ruokaa ja menoksi. 1.5 tunnin treeni teki kyllä terää. Olen vasta nyt syksyllä innostunut ryhmäliikunnan lisäksi salitreenistäkin. Pyrin käymään Elixiassa kaksi kertaa viikossa, vaihdellen tunteja ja salia. Näiden liikuntakertojen lisäksi vaunulenkkeillään ja kohta mielisin jo juoksemaankin kunhan rohkaistun. Olen kuullut kamalia kauhutarinoita juoksemisen aiheuttamista haitoista, jos pururadalle lähdetään liian pian synnytyksen jälkeen..

Oops, lähtipäs sivuraiteille... No, mutta sunnuntai jatkui iltapäivällä pikkumiehen lempipaikassa, nimittäin mummolassa, joka onneksemme sijaitsee ihan kiven heiton päässä meiltä. Mummolassa on pihalla jätti-trampoliini ja keinu, lienee syyt viihtymiseen. ;) Ei vaan, kyllä havaittavissa on muutenkin syvää kiintymistä koko mummolan popposeen. Piha oli täynnä punaisia tippuneita lehtiä, niin kauniita! Syksyn väriloistoa en kai voi hehkuttaa liikaa? Tuntui hassulle käppäillä lehtien seassa varvassandaaleissa, heh. Omputkin alkoi olla jo kypsiä, pitääkin pian päästä leipomaan jotain herkkua niistä. Itselläni on nyt maidoton/munaton ruokavalio kokeilussa vauvan masuvaivojen takia, mutta esimerkiksi omenahyveen saa valmistettua ilman näitä paholaisia. Täytyykin käydä poimimassa muutaman omenat...

Illalla käytiin vielä kävelyllä Munkkiniemen suunnilla. Meillä on tapana ajella eri paikkoihin ja käydä ulkoilemassa vähän vieraamassa ympäristössä. Varsinkin merenrantojen läheisyydessä viihdyn itse erinomaisesti. Ja ihana on myös ihastella kauniita taloja ja asuinalueita. Näillä reissuilla koirakin saa vähän uusia hajuja. ;)

Nyt ruokaa napaan ja toivottavasti käydään kaikki päiväunille! Illalla zoomailemaan Zaran syksytarjontaa, uskallankohan?






4 kommenttia:

  1. Hei Tea, teilläpä näyttää olleen onnistunut su!

    Vitsit, mulle tuli kyllä huono omatunto, kun kirjoitit tuosta sali-innostuksesta...mä sain hyvän draivin päälle kesän alussa ja kävin jopa kuukauden pvt tosi säännöllisesti kuntosalin puolella, mutta ups, loma teki siinä mielessä tepposet, että kuntoiluinto sai kolauksen ja nyt en ole sitten enää "ehtinyt" saleilemaan siinä määrin, kun työt alkoi, että sanoin sopparin irti! Turhasta en viitsi maksaa ja ongelma on se, että työvuoden aikana treenipaikan olisi syytä olla lähellä töitä eikä Inkoossa :)

    Heh, tulipas paatos...ihan mahtavaa, kun jaksat perhekiireiden keskellä löytää itsellesi aikaa ja hoitaa kuntoa!!! Nostan kovasti hattua :D

    VastaaPoista
  2. Mullakin aina tuppaa jäämään, jos ei pääse vähään aikaan käymään. Mutta kun taas jaksaa raahautua paikalle niin kipinä syttyy! Mä haluaisin käydä(=päästä lopuista raskauskiloista;)) kolmekin kertaa, mutta mulle on myös niin tärkeää perheen yhteinen aika, etten halua liikaa lorvia salilla ;) meillä lähin elixia on Sellossa, ja vähän harmittaa matka. Tässä lähempänä olisi esim Forever, mutta sit joskus hamassa tulevaisuudessa kun palaan töihin niin se elixia on hyvä siinä.. Ja oon saanut jäsenyyden kun ystävä oli vielä siellä töissä ja se on melko edullinenkin.. Toivon kovasti, että tulisi uusi keskus tänne Espoon pohjois-nurkkaankin..TUSKINPA VAAN :D edes vaikka Myyrmäkeen..

    Sun pitää ostaa kotiin kuntopyörä tms ja pyytää vaikka ukkoas messiin kuntopiiriin! Kahvakuulat vaan hankintalistalle!! :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Mukava kun jätit kommentin! :)