torstai 28. elokuuta 2014

Uusi kalenteri

Mainitsinkin aiemmin, että syksy toimii aina itselleni jonkinlaisena uutena alkuna ja mietin useita asioita lukukausiperiaatteella. Näin ollen syksyisin ostan aina uuden kalenterin ja aloitan ns tyhjältä pöydältä. Rakastan tunnetta täyttää tyhjää (ja siistiä!) kalenteria ja esim liikunnan kanssakin on aina motivaatio huipussaan näin syksyllä, johtuneeko juuri siitä, että kirjoitan myös suunnitellut treenit aina ylös? ;)

Ja kalenterin on oltava paperiversio!! En käytä puhelimen kalenteria ollenkaan, jotenkin tämä perinteisempi malli on niin juurtunut muhun. (Puhelimen muistiota kulutan sitten senkin edestä..) Muistan jo pitkään kalenterin metsästyksen ollut tuskaista, sillä kivan ulkonäön lisäksi tykkään tietynlaisesta sisäpuolesta. Ja kuinka onnellinen olinkaan kun googletellessa löysin itseni persoonallinenkalenteri.fi-sivulta! Siis niin mun unelmamesta! 

Kalenterin koon sai valita s, m tai l ja olikohan vielä xl?! Itse päädyin m-kokoon ja olen tosi tyytyväinen. Sopivan pieni, mutta sivuille mahtuu kuitenkin kirjoittamaan. Kalenterin etu-ja takakanteen sai valita kuvan ja tekstin ja sisäsivuille oli monia erilaisia vaihtoehtoja.
Itse valitsin päivien kohdalle tyhjät kohdat viivojen sijaan ja alareunaan to do-listan. Joka viikolle nimittäin löytyy tehtävää - paljon! :)
Oikealle sivulle oli pakko ottaa motivaattoriksi juurikin tuo pieni kohta alareunaan päivän treeneille, haha. 


Kalenteriin olisi saanut myös valmiina painettuna kaikki merkkipäivät, mutta en millään jaksanut alkaa kaikkia kaivelemaan tilaushetkellä. Oman perheen, kummilasten ja ystävien ja heidän jälkikasvunsa synttäripäivissä olisi mennyt jo pieni ikuisuus merkata. :) Miehen ja omien poikien päivät kuitenkin löytyvät kalenterista.
Ensin ajattelin jättää takakannen tyhjäksi, mutta päädyinkin hyödyntämään saman kuvauspäivän antimia kuin etukanteen.
Jes, ihana ihana kalenteri - nyt vaan täyttelemään niin pysyy taas hommat hanskassa! 

Se olisi taas torstai ja kohta tämä viikko töiden osalta pulkassa! Mukavaa päivää!

4 kommenttia:

  1. Mä oon kans ihan kalenterifriikki! Tuollainen on pakko saada! Haaveilen aina, että saisin pidettyä kalenterin siistinä, mutta kiireessä vetelen nuolia sinne tänne jne... Näennäistä elämänhallintaa silti ainakin! :)

    VastaaPoista
  2. Haha haaveilen ihan samasta ja lopulta kalenteri on yksi sekamelska :D ehkä tällä kertaa onnistutaan? :)

    VastaaPoista
  3. Oi, mikä kalenteri! Täällä on myös yksi paperista kalenteria suosiva, joten täytyykin pyörähtää tuolla kalenterisivustolla. Onnea myös ystävänpäivätulokkaasta, vihdoinkin ehdin lueskella blogeja ja bongasin ihanan kuvan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos<3

      Ja oon ihan intona tosta kalenterista ja odotan vaan, että tulee kaikkea menoa niin pääsee täyttämään lisää :D

      Poista

Mukava kun jätit kommentin! :)