keskiviikko 20. elokuuta 2014

Parasta hunajaa!

Niin se syysflunssa taisi iskeä tännekin, äh. Ollaan pysytty koko perhe tosi terveinä jo pidemmän aikaa, mutta näemmä flunssakautena tulee meillekin sitten pöpöt. Tai lähinnä tällä hetkellä itselläni kaktus kurkussa ja koko kroppa jotenkin ihan jumissa. Muu perhe vielä kunnossa, toivotaan että pysyvätkin!!

Nyt kun kurkku on kipeä on tullut teetä litkittyä enemmän kun aikoihin. Normaalisti en ole kovinkaan kuumien juotavien perään, mutta itselläni lämmin ainakin hetkellisesti auttaa kurkkukivussa. Vaikka olen kuullut myös päinvastaista - että pitäisi juoda kylmää kuuman sijaan flunssassa?!? Kylmää juotavaa ei tee kyllä yhtään mieli.. 

Jos juon teetä, juon yleensä ihan normaalia versiota ja sekaan lorautan tilkan maitoa ja hunajaa. Muistan lapsuudesta kun olin kipeänä, isäni teki aina hopea "teetä", johon lämpimän maitovesi-sekoituksen joukkoon laitettiin hunajaa. Hunaja kuuluu muutenkin ihan lemppareihini ja on hyvää myös esimerkiksi luonnonjugurtin seassa! 

Nyt olen löytänyt ihan parhaan hunajan, joka ainakin teehen käy vallan mainiosti! Hunaja on ostettu Granitista, jossa sitä oli maisteltavana joskus keväällä. Sitruuna-fanina en voinut vastustaa tätä makuyhdistelmää, joten ehkä hieman kovahkosta hinnasta huolimatta oli purkki kotiutettava! Purkki maksoi noin 12-14€, en nyt tarkkaa hintaa muista. Mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, nam nam! Tällä jos jollain luulisi kaktuksen lähtevän! :)


2 kommenttia:

  1. I feel U: Täällä kaktus jäi kuin jäikin kurkkuun ja yskän pentelekin tuli riesaksi! Eipä auttanu muu ku vaihtaa lepovaihteelle...Onneksi on sentään viikonloppu :)

    VastaaPoista
  2. Mulla on koko viikon ollut puolikuntoinen olo, eikä loppua näy! Onneksi on tottatosiaan viikonloppu! Keräilehän voimia ensi viikkoon <3

    VastaaPoista

Mukava kun jätit kommentin! :)